iltasadut

Pikkusuden seikkailu

Kirjoittanut Henriikka Hautamäki

Pieni harmaa sudenpentu katseli uteliaana valkoista maailmaa kotikolonsa suulta. Se ei ollut koskaan nähnyt mitään niin valkoista ja puhdasta. Pikkususi kosketti pienellä kuonollaan lunta.
- Hui, miten kylmää se on!
Mutta Pikkususi ei pelännyt tuota valkoista, kylmää ja turkinpehmoista ainetta. Se katsoi taakseen. Isä, äiti, siskot ja veljet nukkuivat vielä lämpöisessä pesäkolossa. Pikkususi epäröi, uskaltaisiko hypätä vakoiseen ja pehmeään hankeen. Se rohkaisi mielensä ja hypähti lumeen. Vajotessaan pehmeään lumeen sitä alkoi pelottaa. Pelokas pikkususi hypähti vikkelästi pois lumikuopasta, mutta kun tassut uudestaan koskivat lunta, se vajosi taas. Ja niin se alkoi jälleen hypähdellä pois lumikuopasta. Silloin Pikkususi huomasi, että se oli kivaa ja alkoi hypähdellä hangessa iloisesti. Se ei huomannut, että kotipesä jäi kauaksi taakse.

Pikkususi saapui pienen lammen rantaan. Lampi oli jäässä ja Pikkususi kummasteli sen kirkasta jäätä. Se painoi päänsä peilikirkasta jään pintaa kohti. Silloin Pikkususi huomasi oman kuvansa jäänpinnassa. Se säikähti sitä ja lähti juoksemaan niin lujaa kuin se pienillä tassuillaan pääsi. Lopulta se oli niin väsynyt, ettei jaksanut liikkua ja kylmäkin jo oli. - Äiti! Pikkususi huusi pienellä äänellään.

Pikkusutta pelotti ja se alkoi itkeä. Sen silmät alkoivat painua hiljaa kiinni. Mutta sitten se tunsi pienen hipaisun nenänpäässään. Sen silmät räpsähtivät auki.
- Isä! Pikkususi huusi iloisesti.
- Mihin sinä lähdit yksiksesi? isä kysyi toruvasti.
Pikkususi kertoi pienellä äänellä seikkailunsa.
- Ei saa enää koskaan lähteä yksin minnekään, jos ei osaa takaisin kotiin, isä selitti. Pikkususi nyökkäsi. Isä nosti uupuneen Pikkusuden pehmeästi suuhunsa ja he lähtivät onnellisina pesää kohti.