iltasadut

Lumihöyheniä

Kirjoittanut HENRIIKKA HAUTAMÄKI Menkijärveltä.

Päivä oli jälleen päättymässä. Tähdet alkoivat loistaa kirkkaina palloina. 2-vuotias Eemeli katseli vielä ikkunasta pimeään ulkoilmaan. Hän ihmetteli kauniisti loistavia tähtiä.
- Isä, mitä nuo oikein ovat, hän kysyi isältään.
- Ne ovat tähtiä, jotka alkavat ainaa välkkyä, kun mennään nukkumaan, isä vastasi uteliaalle pojalleen.
Tähtien joukossa Eemeli huomasi ison pallon, joka sekin loisti kauniisti.
- Isä, mikä tuo pallo sitten oikein on, hän kysyi.
- Se on kuu, joka usein loistaa tähtien kanssa, isä vastasi.

Eemeli kohotti kätensä kohti tähtitaivasta. Silloin alkoi taivaalta hiljaksiin leijailla maahan lumihiutaleita.
- Isä katso, Eemeli hihkaisi isälleen, katso, taivaalta putoaa höyheniä! Isä käveli poikansa viereen ikkunaan katsomaan.
- Ei, ne ovat pieniä lumihiutaleita. Niitä sataa aina talvella tänne maahan, isä kertoi Eemelille.
- Niin, tänne meidänkin pihaan, Eemeli tiesi.
- Niin, joka paikkaan, isä sanoi ja silitti pojan pörröistä päätä.

- Sataako Nukkumatinkin kotiin lunta, poika kysyi katsellen, kuinka hiutaleet kimmeltelivät ohuiden pilvin lomasta loistavien tähtien ja kuun valossa.
- Sinnekin, vastasi isä, mutta nyt Eemeli nukkumaan. Pääset itse katsomaan, sataako Nukkumatin luona lunta.
- Niin ja leikkimään lumessa, vastasi poika unisesti.

Isä kantoi pienen Eemelin sänkyyn. Eemeli mumisi jotain Nukkumatista ja höyhenistä ja nukahti sitten. Isä taputti hilkaa pojan poskea ja kuiskasi:
- Hyvää yötä!